RR kausi 2011
Kausi 2011 lähti käyntiin alastron Scandinavian open kisoilla.
Hellettä piisasi koko kisaviikonlopun 31-33 asteen verran, tämä hikoilutti jopa radan. Lemminkäisen mutkasta alkoi vanhaa pikeä nousta pintaa tehden kaarteen erittäin liukkaaksi. Huippuaikoja ei siis ollut odotettavissa keltään.
Aika-ajo tulos antoin viitteitä hyvästä, lähdin kisaan ruudusta kaksi. Startti hieman epäonnistui ja jäin ensimmäiseen kaarteeseen tullessa kolmanneksi. Tonnisten ohittaminen osoittautui mahdottomaksi näiden keräten jokaisella suoralla kymmenen metrin kaulan ennen kaarre osuuksia. Tätä ei myöskään edesauttanut se että hätiköin rengasvalinnoissa ja taakse tuli GP-rarer rengas joka ei ole aivan 100% kilparengas. Tämä luisteli jokaisessa avauksessa ja kaasun pääsi avaamaan hieman myöhemmin täysin auki. Sijoituin siis kolmanneksi, tähän voi olla tyytyväinen mutta hieman jäi mietittämään rengasvalinnan vaikutusta.
Nyt löytyi hyvä kumppani toimittamaan renkaita & tarvikkeita ja vielä suomesta http://pitbikecenter.fi/
Tuolta löytyy niin täydet kisarenkaat kuin hyvät treenirenkaatkin, hyvin hinnoin ja loistavalla palvelulla! Suosittelen!